BEST THINGS IN LIFE ARE FREE

5/26/2015


BEST THINGS IN LIFE ARE FREE. Kuten tää trenssi.

Jaksatteko vielä kuunnella mun kirppirlöydöistä tarinointia? Täältä pesee ainakin vielä yksi tarina, koska oishan se nyt synkkää jättää tarinat kertomatta. Eiks elämän pointti vähän niinkuin oo tarinat? En tiiä onko teidän kirppareilla sellasta koppaa johon myyjät jättää tavaraa, mitkä ei menneet kaupaksi, jotka voi ottaa sit ilmaiseksi? No mun kirpparilla sellanen on ja tää takki oli siihen jätetty! En pahemmin tätä mallaillut, totesin sen olevan iso trenssi, joka vois olla ihan jees. Ajattelin että jos se onkin ihan surkea, niin enpähän ainakaan menetä rahassa. Vasta kotona tajusin minkälaisen helmen olin laukkuuni sullonut. Ensinnäkin tää on täydellisen kokoinen mulle, eikä olkapäät roiku kyynärpäissä, kuten monissa isoissa (miesten) trensseissä on tapana. Toisekseen tää on tehty Turussa, todennäköisesti hyvän aikaa sitten milleniumin toisella puolella. Ja kolmanneksee, tää on ihan uuden veroinen. Värissäkään ei todellakaan oo valittamista,, pituus on just eikä melkein ja malli on täydellinen ja noh eikä siinä hinnassakaan valittamista ole heh

Täydellinen trenssi. 

Mun silmään tää takki on vähän vihreen/harmaa/ruskee, ehkä hailee khakin vihreä? No, jokatapauksessa se toimii loistavasti farkun sinisen ja valkoisen kanssa yhteen. Hattukin on melkein sävy sävyyn ja onneksi vain melkein, muuten ois jo liian mallailtua. Yksinkertaisimmillaan pukeutuminen on sitä parasta. Ei siitä pääse yli, eikä ympäri, että mä oon yksinkertainen pukeutuja. Parasta musta on yhdistää pari simppeliä vaatetta yhteen, niin tavallisesti kuin on mahdollista, mutta kuintekin pull it off. Ihailen naisia, jotka näyttää huolitelluilta ja 'put together' kun niillä on päällä vain farkut ja teepaita. Thats my goal. En näe enää itseäni stand out vaatteissa, mitä erikoisimmissa kokonaisuuksissa tai voimakkaissa väriyhdistelmissä. On helpottavaa huomata, ettei mun tarvi olla yhtään enempää kuin mä haluan olla. Riitän just tälläisenä. 

Syvällistä puhetta pukeutumisesta. Laters! :-*

KAUKOSUHTEESSA ELÄMISESTÄ

5/25/2015


KAUKOSUHTEESTA. Esitietona kaikille, jotka ei ehkä tiedä, tänne saapuessaan, että seurustelen norjalaisen kanssa ja asumme (kuten arvata saattaapi) eri maissa. 

Tätä kirjoittaessani tänään, ollaan asuttu kahdessa eri maassa nyt noin vuoden verran. Nopeesti laskettuna tän vuoden aikana ollaan nähty yhteensä 8 kertaa. Nyt kun kirjoitan sen ylös, nään tän luvun mustana valkoisella se tuntuu käsittämättömältä. Oon nähnyt mun poikaystävän vuoden aikana kahdeksan kertaa. Obviously, ne kerrat kun ollaan oltu samassa maassa, ollaan vietetty se n. 1-2 vko koko ajan yhdessä, erottamattomina. Vähältä tuo luku kuitenkin kuullostaa ja sitähän se on. Voisitko sä kuvitella näkeväsi parempaa puoliskoa vain kahdeksan kertaa vuodessa? Sanomattakin taitaa olla selvää, että oon suunnattoman kateellinen niille, joiden poikaystävä on ees samassa maassa niiden kanssa, puhumattakaan siitä, että olisi mahdollisuus asua yhdessä. Tietenkään tätä mun tilannetta ei helpota se, että ehdittiin asua yhdessä kuukausi Ranskassa ollessamme. Mä tiedän miltä se tuntuu herätä toisen vierestä joka aamu, ainakin sen kuukauden verran. Siitä elämästä oli arki kaukana, joten ehkei siitä voi kokonaan osviittaa ottaa, mutta takaraivossa se pieni ääni muistuttaa kuinka hyvältä voi elämä tuntua, kuinka hyvin asiat voi olla. Muistuttaa miten asioiden kuuluisi olla. En tiedä jaksaisko tätä tulevaisuuden odotusta, sitä odotusta kun taas meillä on yhteinen kotiosoite, ilman sitä, että tiedetään koska tää odotus päättyy. Limbossa odottaminen on pahinta. Miedän odotus, ainakin hetkellisesti päättyy ens vuoden alkuun kun mä muutan Norjaan, poikaystävän ja noh tietty vaihto-opintojen perässä. Kumpikohan syy on ensimmäisenä prioriteetti listalla...? Rehellisesti sanottuna, tuskin olisin lähtenyt Norjaan muuten vain opiskelemaan. Tuulettelin mielessäni, kuinka siihen on enää vain puoli vuotta aikaa. Puoli vuotta on lyhyt aika, verrattuna siihen kun tän ajatuksen ekan kerran ilmoille nostin noin vuosi sitten. Puoltoista vuotta tuntui silloin ikuisuudelta odottaa tätä tulevaisuutta. 

Ikävään ei kuole. Siinä voi riutua, velloa, oleilla, synkistellä ja itkeskellä, mutta siitä selviää. En muutenkaan ehkä oo ihminen joka ikävöisi, sanan täydessä merkityksessä. Mietin jo teininä ikävöineeni niin paljon, että en enää osaa sitä tehdä. Samat ajatukset pyörii päässä vielä nykyäänkin. Älkää kuitenkaan käsittäkö mua väärin, mulla on ikävä. Kamala, iso, sydäntäsärkevä ja kyyneleitä suihkussa valuttava ikävä, mutta se on jo osa mua. En ehkä tiiä mitä mä olisin ilman sitä, tällä hetkellä. Se on kuin vanha ystävä, jonka toivotan tervetulleeksi jokaisen näiden kahdeksan kerran välillä. Ensiksi se kuristaa kurkkua, tuntuu palana siellä kurkussa ja suolaisina kyynelinä silmäkulmissa. Se ahdistaa, ottaa omakseen ja hukuttaa allensa. Ja sitten se helpottaa, ottaa omakseen ja pitää kädestä kiinni. Ikävä nukkuu mun vieressä öisin ja on mun seurana juoksulenkeillä, bussimatkoilla ja suihkussa. Mä oon huomannut, että mulle on tärkeää tän ikävän kanssa elämisen siedetävyyden kannalta se, että mä pysyn liikkeessä, teen asioita, elän omaa elämää. Mä en voi pysäyttää mun elämää pauselle ja odottaa sitä yhdeksättä kertaa. Aika pysähtyy sillä tapaa. Mun täytyy tehdä mun asioita, tehdä omia suunnitelmia ja unelmoida omia unelmia, jotta mä selviän siitä että meidän elämät on erillään. Me eletään kahta elämää, jotka kohtaa toisensa risteyksessä vain silloin kun me tavataan lentokentällä ja ne elämät eroaa taas toisistaan kun me hyvästellään toisemme lentokentällä. Ollaan sen pienen hetken vieraita meidän toistemme elämissä, ilman että ne muuttuu kuitenkaan yhteisiksi. Ollaan vieraana toistemme elämässä, sen pienen hetken verran. Tarpeeksi pitkän hetken että melkein tuntuu että meidän elämät on yhtä, mutta kuitenkin niin pieni hetki, ettei ne koskaan sulaudu toisiinsa kokonaan. 

Osasyy tähän tietenkin on se, että meidän elämät on kahdessa eri maassa, korostaen sitä, että me ollaan kaksi eri yksikköä. Aina vieraana vieraassa maassa, aina ulkopuolisena ja uutena vieraissa paikoissa ja kiusallisina hiljaisuuksina uusien ihmisten kanssa. Ei sillä, ettemme me molemmat yritettäisi sisällyttää toisiamme omiin elämiimme. Siinä kuitenkaan täysin onnistumatta. Vielä. Sitten tulevaisuudessa. Turvasatamana meille toimii olla ulkomailla yhdessä. Siinä hetkessä ollaan samassa veneessä, neutraalilla maaperällä, tasavertaisina yksikköinä meidän yhteisessä elämässä, matkassa. Matkalla ei me olla vieraana toistemme elämässä, vaan meillä on se yksi hetki yhdessä kun kumpikaan ei oo enempää tai vähempää kotona. Ollaan yhdessä kotona maailmalla. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, että ollaan rakastuttu ulkomailla, ilman mitään latauksia tai kotikenttäetuja. 

En tiedä tekeekö tää kaksi erillistä elämää ikävän siedettävyydestä helpompaa ja meidän suhteesta vahvempaa, mutta niin mä epäilen. Koska ollaan kaksi yksikköä, vahvaa individualistia toistemme elämässä, sydämessä, pärjäämme paremmin yksin. Kumpikaan ei oo riippuvainen toisesta, mutta kuitenkin ollaan niin riippuvaisia toisistamme kuin voimme olla. Mikään tietenkään ei ois parempaa kuin että meillä ois vain yksi yhteinen kokonaisuus, jonka alle mahtuu meidän molempien elämät. Mutta ei siihenkään oo enää kauaa, puoli vuotta vain. Mä en nää mun elämää huonona nyt, mä oon onnellinen, mulla on kaikki hyvin. Vaikka mun elämä ei oo täydellistä, kenen ois?, se on just nyt niin hyvää kun se voi vain olla. Vaikkakin meidän suhteen kautta, konkretisoituu se että ajatellaan, sittenkun ollaan yhdessä taas, sittenkun asutaan samassa maassa, mä en kuitenkaan koe, että eläisin vain sitä hetkeä odottaen. Sitä kun sanotaan, ettei saisi elää niin, että odottaa vain aina perjantaita, kesää, sitä hetkeä kun on onnellisempi, enkä vois olla samaa mieltä. Mun elämä menisi vain odotteluun ja kaipaamiseen, jos eläisin sillä tavalla. Ehkä jos mun pitäisi yksi neuvo antaa kaukosuhteessa elävälle, olisi se, juuri se, että muistakaa rakentaa omat elämänne sen yhteisen rinnalle. Muistakaa elää omien asioiden ja tekemisten kautta, ettei koko elämä valu hukkaan odottamalla. Kuitenkaan ne hetket mitä me odotetaan, sitä kun ollaan yhdessä, ei oo myöskään täydellisiä. Ne on täydellisen epätäydellisiä heijastuksia meidän unelmista, siitä mitä me luullaan että voisi olla. 

Tää vuosi on mennyt yllättävän nopeasti. Nopeammin kuin mä oisin voinut ees unelmoida sen menevän. Ollaan molemmat oltu kiireellisiä omissa elämissämme, ei oo ollut helppo vuosi tää meille kummallekkaan. Olla erikseen ja elää omaa elämää. Mutta ollaan pärjätty jo näin pitkälle ja todettiin jo kauan sitten, että jos tää ei toimis niin oltais luovutettu jo kauan kauan sitten. Voi olla että mietityttää, miksei me tai jompikumpi jätä kaikkea ja muuta toisen luo asumaan, heti ja nyt. Se että asutaan erikseen, ei johdu siitä ettei rakkautta ois tarpeeksi, vaan siitä että sitä rakkautta on niin paljon, että me tiedetään voivamme odottaa sen verran aikaa, ettei kummankaan tarvitse luopua mistään. Mä en oo valmis jättämään tai keskeyttämään tai lykkäämään mun opintoja Suomessa, vaan haluan suorittaa ne nyt kokonaan ja sama on hänen mielipide. En mä nää että tän suhteen tarvis viedä meiltä mitään pois, vaan antaa sitäkin enemmän. Yksinkertaisesti ei vaan oo mahdollista yhdistää meidän elämiä nyt, vaikka kuinka sitä haluaisimmekin. Sitten tulevaisuudessa, mikä on meidän teema näköjään. 

Rakkaus on tarpeeksi. Se on mun toinen ohje kaukosuhteessa elävälle. 

BATAATTI-BURGERIT

5/24/2015


BATAATTI-BURGERIT. Mitä blogosfääri edellä, sitä Reetta perässä. 

No olihan näitä nyt pakko kokeilla! Ja kannattaa teidänkin, koska nää on hyviä. Käsi-sydämellä vakuutan, että puhun totta, enkä vaan hehkuta koska se ois coolia :'---D Näiden valmistus on hyvin simppeliä, riippuen tietty siitä että väsääkö (kana)pihvit ja tzatziki kastikkeen itse. Mut nekin on helppo tehdä! En ookkaan pitkään aikaan tänne blogin puolelle väsänny ohjetta, mutta nyt voisin tehdä poikkeuksen;

B a t a a t t i

1. kuori / pese kunnolla
2. keikkaa n. 1-2 cm siivuja
3. voitele oliiviöljyllä ja ripottele lempi maustetta päälle
4. paista 200 asteessa noin 20min

K a n a - p i h v i t

t a r v i k k e e t:
400g (kana)jauhlelihaa
1 ps ranskalaista sipulikeittoa
1 dl jugurttia
2 kananmunaa
1 valkosipulin kynsi
pippuria, lempimaustettasi
1 rkl välimeren tahnaa
jos taikina jää löysäksi, korppujauhoja

1. yhdistä sipulikeitto ja jugurtti, anna turvota 10min
2. lisää jauheliha ja sekoita kunnolla
3. lisää munat + mausteet
4. muotoile pihvit ja paista pannulla


T z a t z i k i

t a r v i k k e e t
2 dl turkkilaista jugurttia (tai normaalia)
2 valkosipulin kynttä
1/3 kurkkua raastettuna
pippuria ja suolaa

1. raasta kurkku pieniksi suikaleiksi ja purista siivilän läpi liika vesi pois
2. sekoita kaikki aineet keskenään

Muut aineet sit vaan pilkotaan valmiiksi ja kun kaikki on valmista, kootaan burgeri ja syödään! Toimis varmasti myös esimerkiksi kanafileellä tai miksei sit vaikka kasvispihveilläkin, jos ei jaksa alkaa väsäämään pihvejä alusta saakka. Sisälle voi tietty laittaa mitä huvittaa, meil oli tarjolla viel salaatin ja tomaatin lisäksi kurkkua, sipulia ja avokadoa. Kantsii syyä haarukalla ja veitsellä, ei toimi käsinsyöden heh! Ootteko te testailleet näitä jo? :--)

ALL WHITE AVEC FLARED PANTS

5/23/2015


ALL WHITE AVEC FLARED PANTS. Vitsit tykkään paljon tälläsistä väljistä, laskeutuvista asuista atm! Kesälläkin tällänen taitaapi olla paljon mukavempi vaihtoehto, kuin viimeisen päälle kireät farkkushortsit hah. Ei sillä etten, odottelis jo niitä ekoi päiviä jollon vois pukee farkkushorsit jalkaan! Eka pitäs kyllä ehkä tehdä jotain näille mun kintuille, jotka on vaaleimmat moneen vuoteen... Viime vuonna olin tähän aikaan yhtä ruskee kun ne mummot rivieralla jotka on ottanut aurinkoa joka päivä viimeiset 20 vuotta. Ei voi ehkä vertaa tätä vuotta edelliseen kevääseen, mutta on mulla kyl sitä rusketusta aika kova ikävä :---D Sitä kahtena edeltävänä vuonna oon ollut talvella reissussa Keniassa, joten rusketus on siltä ollut veilä toukokuussa aikalailla on fleak. Nyt onkin sit sellaset valkoiset kanankoivet, etten kyl kehtaa niitä esitellä..... Eikä nyt oikein kyl itseruskettavallakaan tekisi mieli alkaa läträämään. Odotellaan sitä ekaa melkein 20 asteista lomapäivää!

Tällänen asusetti sopis aika hyvin vaikka myös kesäiltaan, tilalle vois vaihtaa sandaletit ja teepparin napatoppiin! Kokovalkoisen kanssa myös se rusketus ois aika kaivattava hehe. Tänä vuonnakin oon innostunut napatopeista, niillä saa niin nopeesti keveyttä asuun ja kylhä ne nyt sopii paljon paremmin korkeevyötäröisten ala-osien kanssa, kuin täyspitkät. Ei tarvi olla tunkeamssa sitä paidanhelmaa kokoajan housujen sissään. Iskeekö teihin napapaidat viel tänä vuonna? 

On tää nyt, melkein koko lauantai on jo mennyt! En kestä sitä kun on vaan kaks lomapäivää viikossa (sen totutun opiskeluajan kokoaikaisen 'lomailun' jälkeen) ja sit ne menee ohitse niin nopeesti, etten mä ehdi mitään tekemään! Mä heräsinkin jo 8 jälkeen tänään aamulla, et sen takia päivä ei mee ohi sukkelaan. Selvästi mä oon oppinut tähän mun unirytmiin nyt kunnolla, kun ilman kelloakin herää jo noin aikaisin! (jeeee) Eikä enää aamullakaan 6:30 tee niin tiukkaa herätä, kerran jopa heräsin pari minuttia ennen kelloa, woah. Joka tapauksessa, päivät menee niin nopeaa! Myös ne työpäivän jälkeiset illat. Miten sitä vois seize the moment paremmin?